| Suljettu kattojärjestelmä pelittää hienosti ! |
Rakennusten kosteusvaurioitumisen riski on korkeimmillaan näin keväällä, kun lumien sulaessa sitoutuu lämpiävään ilma massaan paljon kosteutta.
Tätä ilmaa sitten työnnetään tuulettamalla monasti kylmiin rakenteisiin, jolloin kondenssin vaara on ilmeinen.
Rossipermannoissa ongelma on havaittu ensimmäiseksi ja vaarallisimpia ovat puurakenteiset versiot.
Lopulta ulkoa työnnetävä lämmin ilma lämmittää rakenteita, jolloin kondessin vaarakin vähenee, mutta pysyy aina taustalla ulkoilman kosteuspitoisuuksien vaihdellessa.
Keski-euroopassa on jo vuosikymmeniä käytetty suljettuja kattojärjestelmiä, jotka toteutetaan Delta-vet tai Tyvek aluskatteilla, jotka ovat vesihöyryn painetta läpäiseviä. Kosteus sitten tuuletetaan pois vasta aluskatteen päältä. Muuten sitä liikutetaan vesihöyryn osapaineiden avulla.
Koska tuuletusta ei viedä aluskatteen alle, saadaan lämpötilaa nostettua katon alla ympäri vuoden, sekä myös nopeammin.
Itselläni on omassa talossani ollut tänä vuonna kosteus ja lämpötila-anturit katon sisällä ja on ollut mielenkiintoista seurata suljetun kattorakenteen käyttäytymistä. Se toimii aivan suunnitellulla tavalla energiaa säästäen, kun villojen päältä ei tuuleteta lämmintä ilmaa harakoille.
Eilen auringon tullessa esiin nousi lämpötila katon alla välittömästi 18,5 asteeseen muutamasta plus asteesta ja suhreellinen kosteus laski 78 %:sta 64 %:iin.
Kun lämpötila nousee sitoutuu lämpimään ilmamassaan enemmän kosteutta ja suhdeluku laskee.
Katto on ollut käytössä nyt 7 vuotta ja on erittäin kuiva, energian säästömäärästä ei ole sinänsä tietoa, koska ei ole verrokkitaloa, johon voisi verrata.
Rakenteesta jää pois tuulenohjaimet ja siitä tehdään ilmatiivis, jolloin rakentamisen kustannuksiin ei eroja perinteiseen versioon tule.
VTT:n testeissä suljettu kattojärjestelmä on todettu antavan anteeksi ja kuivaavan sisäpuolisen höyrynsulunkin vuotoja.
Kuitenkin rakennettaessa tulee käyttää kattorakenteissa ehdottoman kuivia rakennusmateriaaleja ja sääsuojata rakennettaessa. Vaikka kuivaamisominaisuudet ovat hyvät ja partemmat, kuin ulkoilmalla tuuletettavissa versioissa, ei suljettu rakennekkaan pysty mahdottomuuksiin. |
Nimimerkki: Matti Alander 11.04.2010 09:43 |
| |
| Suljettu kattojärjestelmä pelittää hienosti ! |
| Matti, viitsisitkö tarkentaa talosi yläpohjan rakennetta? Olisi tavanomaisessa nr-ristikoilla toteuteussa yläpohjassa rakenne seuraava alhaalta ylöspäin: höyrynsulku kattoristikon alaparteessa, levy/puhallusvilla, hengittävä aluskate ristikoiden yläparteen päällä ja rimat,ruoteet ja vesikate ? |
Nimimerkki: Kiinnostunut 12.04.2010 18:40 |
| |
| Suljettu kattojärjestelmä pelittää hienosti ! |
Omassa talossani rakenne on seuraava sisältä ulospäin: Höyrynsulkumuovi, 500 mm puhallus kivivillaa, kattotuolit, aluskate Deltavent 10 vesihöyryn paineen läpäisevä, tuuletusväli 100 mm ja tiilikate.
Rakenne on täysin suljettu ja tiivistetty reunoilta Uretaanilla.
Rakenteiden kuivuminen ja kuivana pysyminen perustuu vesihöyryn paine-eroihin eli Dalttonin kaasujen osapainelakiin.Lämpimämmässä on korkeampi vesihöyryn osapaine kuin viileämmässä.
Kesällä suljetun aluskatteenm alta voidaan mitata jopa 70 asteen lämpötiloja ja talvellakin on selvä ero lämpötiloissa ulkoilman ja katon välitilan kanssa. Kosteusmäärälläkin on pieni vaikutus höyrynpaineeseen, eli kosteammassa on korkeampi paine, kuin kuivemmassa. Siis kosteus pyrkii vesihöyrynä tasapainotilaan.
Katsoin juuri äsken mittalaitteista lukemat: Ulkona 8 astetta plussaa, katon alla 16,4 astetta plussaa ja suhteellinen kosteus katon alla 47 % RH eli hyvin pelittää.
Katon eristeen läpi siirtyy jonkin verran lämpöä sisältä ja ulkoa lämpöä tulee auringon lämmittäessä katon pintaa ja jos kattoni olisi punaisen sijasta musta olisi lämpötila vieläkin korkeampi.
Korkeampi lämpötila katon välitilassa säästää sitten lämmitysenergiaa, sitä en pysty sanomaan millaisia määriä, mutta tuskin hirveän suuria, mutta kuitenkin. Rakenne on myös suljettuna tehokkaampi kuivumaan, eikä puhallusvillan sisään tule konvektiota, joka myöskin parantaa villan eristysklykyä.
Kotisivuiltamme www.malander.fi löytyy VTT:n tutkimus aiheesta.
Tuulettamaton rakenne on yleisesti kaikkien asiantuntijoiden kauhistus, mutta enemmän asioihin perehtyneet kyllä tuntevat myös suljetun järjestelmän kiistattomat edut. |
Nimimerkki: Matti Alander 12.04.2010 20:07 |
| |
| Suljettu kattojärjestelmä pelittää hienosti ! |
| Aiheutuukohan tuosta suljetusta kattojärjestelmästä kesällä viilennystarvetta, koska itselleni tulossa musta katto, joten lämpötilat kohoavat korkemmiksi kuin sinulla ja vaikka lämmin ilma pyrkiikin nousemaan, niin kaipa siitä saattaa puhallusvillan läpikin jotain säteillä muutenkin lämpimään huoneilmaan? |
Nimimerkki: ?? 04.07.2010 23:44 |
| |
| Suljettu kattojärjestelmä pelittää hienosti ! |
On totta että mustalla katolla lämpötilat vesikatteen alla ovat korkeampia merkittävästi.
Passiivitalon katto on kuitenkin niin hyvin eristetty, että lämpöä tupaan sieltä kertyy hyvin vähän, sanoisinko merkityksettömästi.
Korkeampi lämpötila laskee myös tilan suhteellista kosteutta, työntää vesihöyryn paine-erojen ansiosta kosteutta ulospäin paremmin aluskatteen läpi.
Suljetussa kattojärjestelmässä suhteellinen kosteus on aina ulkoilmalla tuuletettua alhaisempi vähintään 10 % ja lämpötilassa ero näyttäisi olevan samaa luokkaa.
Muutenkin katon pinta-ala eristettävänä on pajonkin seinä pinta-alaa suurempi. Joten pelkkä vouhottaminen seinän U-arvosta on enemmän markkinamiesten kikkoja. Lisäksi katon eristäminen on kohtuullisen halpaa ja kivutonta käyttämällä puhalettavaa villaa. Seinässä hyvin paksuilla eristekerroksilla alkaa olemaan kiinnitysongelmia ja ikkunoistakin näkyy huonosti sivullepäin. Myös vuotomahdollisuus on seinärakenteessa kattoa helpommin vastassa. |
Nimimerkki: Matti Alander 11.09.2010 13:10 |
| |
| Suljettu kattojärjestelmä pelittää hienosti ! |
| Hei, mietityttää toimiiko suljettu kattojärjestelmä jos on peltikate ? |
Nimimerkki: Tuleva rakentaja 19.11.2011 14:52 |
| |
| Vastaa tähän viestiin |