![]() |
|
|
Passiivitalo määritelmä: Passiivitalo on rakennus, jossa energian tarve on niin pieni, että ei välttämättä tarvita perinteistä lämmitystä miellyttävien asumisolosuhteiden saavuttamiseksi lainkaan. Etelä-Suomessa tarvitaan energiaa tilojen lämmittämiseen neljänneksen nykyisten uusien talojen kulutuksesta, eli 20 kWh neliömetriä kohden. Pohjoisessa tarve on 30 kWh. Passiivitalo on energiaa säästävän talon malliratkaisu. Tällainen talo on optimoitu säästämään energiaa. Energiansäästö perustuu yksinkertaiseen energiansäästöteknologiaan: lämpöhäviöiden pienentämiseen lämmöneristämisen, rakenteiden ilmanpitävyyden ja ilmanvaihdon lämmön talteenoton avulla. Hyvin eristetty talo voi käyttää hyödyksi myös ikkunoiden kautta saatavaa auringon energiaa ja kodinkoneista ja laitteista syntyvää lämpöä. Energiatehokkuuden tavoitteena on hyvä ja terveellinen sisäilmasto. Asunnon lämpötilan vaihtelut ovat pieniä. Kun sisäilma on ulkovaipan ilmanpitävyydestä johtuen vedoton, on myös lämpöviihtyvyys silloin hyvä. Kuitenkin talossa on hyvä ja raikas sisäilma. Rakennuksen kaikkien osa-alueiden yhteissuunnittelu ja erittäin hyvät lämmöneristeratkaisut takaavat sen, ettei esimerkiksi lämpövuotoja synny.Ilmanvaihtoon liittyy tehokas lämmön talteenotto ja mahdollisesti poistoilman ilmalämpöpumppu, jonka energian tarve on minimaalinen. Passiivitalo on ja tuntuu täysin vedottomalta ja on tärkeää panostaa vaipan eristyksen lisäksi valaistukseen, ikkunoihin ja pokiin, oviin ja pintakosketuksen kannalta lämpimiin materiaaleihin. Lisää passiivitaloista löytyy oheisesta sivustosta VTT - passiivitalo
Ohessa myös hyödyllinen tarkistuslista ennen energiatehokkaanrakentamisen aloitusta Energiatehokaskoti
|
|
|
|
|